Tuesday, May 16, 2006

 

Kesä tuli, kesä meni

Nyt ilmat tuntuvat taas tosi kylmiltä, kun ehdittiin tottua noihin kahdenkympin lämpöihin. Eilen täällä Hyvinkäällä satoi koko päivän ripotellen ja oli tosi kylmä. Sateen seassa tuli alas myös lumihiutaleita! Tänään oli poutaista, mutta edelleen viileää.

Tänään muuten tapahtui ihme: minä nukuin toiset päikkärit omassa sängyssä! Kolmiviikkoisena päätin, että nukun vaan pihalla ja sen jälkeen minua on ollut turha edes yrittää saada omaan sänkyyn päiväunille. Tänään aamulla olin tosi väsy ja äiti sitten laittoi minut sänkyyn puoli kymmenen maissa ja sinnehän minä nukahdin! Nukuin melkein kaksi tuntia ja sitten jaksoin taas porskuttaa. Toiset unet nukuin sitten normaalitapaan parvekkeella.

Joinain päivinä on tuntunut siltä, että minä aion kohta siirtyä yksiin päiväuniin, mutta sitten taas joinain päivinä ei moinen tule kuuloonkaan. Viime yönäkin valvoin ja jumppasin neljästä viiteen (mahalleen, ryömimistä ympäri sänkyä, kierähdys selälleen, taitava potku suoraan iskän rintaan ja samalla tiukasti äitiä nenästä kiinni), joten eipä se mikään ihme olekaan, että olin jo, aamusta tosi väsy. Äiti nukkuisin mielellään vähän pidempään, mutta minä haluan yleensä nousta jo seitsemän maissa. Jos äippä ei muuten nouse, teen aamukakat vaippaan ja sitten sitä harmittaa. Yleensä kuitenkin pidättelen sen aikaa, että pääsen potalle ja väännän ne sitten sinne.

Sunnuntaina oli äitienpäivä ja me juhlittiin kovasti. Ensin kotona ihan pienimuotoisesti ja sitten käytiin onnittelemassa sekä mummoa, mummia että mummua. Mummu asuu nyt toistaiseksi mummin luona, joten napattiin kaksi kärpästä yksillä kahveilla! Kohta mummu pääsee sitten muuttamaan uuteen asuntoonsa, sitä vaan vähän remontoidaan ensin.

Tänään minulla oli kylpypäivä ja ai, että minulla oli hauskaa! Ensin me laskettiin iskän kanssa vesi ammeeseen ja sitten iskä laittoi minut potalle. En olisi millään malttanut istua siinä, kun kylpyvesi odotti! Kylvyssä läiskytin vettä ja kastelin koko kylppärin ja nousin noin 15 kertaa seisomaan. Istuminen ei ole hauskaa, jos voi seistäkin! Aina kun iskä laittoi minut istumaan, kampesin itseni uudestaan ylös. Onneksi meillä on uusi kamera tilauksessa ja se saapuu ensi viikolla. Äippä nimittäin kuvasi minua kylvyssä kun olin kuulemma hupaisa näky, mutta eipä siinä juuri mitään näy.

Comments: Post a Comment



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?