Monday, September 12, 2011

 

Eskaripoika

Niilon eskari alkoi pari viikkoa sitten ja kovasti Niilo tykkää! Erityisen kivoja ovat eskarituokiot, läksyt ja uudet kaverit. Ruoka on kuulemma joka päivä hyvää (!!).

Paikkaa ei saatu lähieskariin, joten kuljetamme Niilon vähän pidemmälle joka päivä. Eskariaika on 9-13, joten aamupalan jälkeen liikkeelle, Niilo eskariin, pienten kanssa puistoon/perhekahvilaan/avoimeen päiväkotiin, kotiin syömään ja sitten hakemaan Niiloa. Pelkistä eskarireissuista kävelyä syntyy neljä kilometriä, mutta riippuen siitä mihin mennään, kävellään välillä se kymppikin aamupäivän aikana. Keskiviikkoisin Lassi menee pienten leikkitoimintaan, joten sen aamun olen suosiolla hoitanut autolla.

Eskaripoika

Hieman hankalaksi aikataulun tekee se, että Lassi on jättämässä päiväunet pois. Uni tulisi helpommin ruoan jälkeen, mutta uniaika menee ohi tuolla hakureissulla. Kiltisti Lassi kuitenkin lepäilee sängyllä ja lukee kirjoja eli jonkinlainen lepohetki edelleen säilytetään.

Niilo odottaa kovasti jo, että oppisi lukemaan. Halu on kova, mutta ihan vielä ei onnistu. Eskarissa on myös joka aamu suujumppaa ja Niilo kovasti harjoittelee puuttuvaa R-äännettä. D löytyikin viime talvena itsestään ja L viime keväänä puheterapiassa.

Mutta tekemistä riitää siis meillä kaikilla! Nyt alkaa vihdoin tuntua, että saadaan homma jotenkin toimimaan eli eiköhän se tästä!

Labels:


This page is powered by Blogger. Isn't yours?