Monday, October 02, 2006

 

Hammaspoika tässä päivää

Minä olen päättänyt nyt sitten tehdä kaikki hampaat pois ihan urakalla. Toisella puolella suussa on kaksi kulmahammasta ja alhaalla ensimmäinen takahammas. Toisella puolella suukista taas löytyy yksi kokonaan puhjennut kulmahammas, yksi melkein kokonaan puhjennut takahammas ja yksi melkein kokonaan puhjennut kulmahammas. Niiden lisäksi päätin sitten tehdä ne puuttuvat takahampaat tähän samaan syssyyn. Myönnetään, sattuuhan se, mutta minä poika en koskaan jätä mitään puolitiehen!

Hampaista tuli muuten mieleen se, että minä olen ihan kamala herkkupeppu. Jos vain näenkin jonkun kivan purkin, on minun pakko saada maistaa sen sisältöä. Äippä ja iskä ovat piilottaneet kaikki herkut kaappeihin, mutta minä poika osaankin mennä kaapille ja etsiä sieltä jotain pientä kivaa.

Ulkona minulla ei ole enää yhtään niin kivaa kuin aiemmin. Tässä yhtenä päivänä äippä puki minun päälleni jonkun kumman asun ja minä olin ihan tönkkö kun kuljin ulkona. Ei ollut kivaa ollenkaan! Äippä sanoo, että pienellä sateellakin voi vähän ulkoilla eikä siinä mitään, mutta mieluiten olisin ihan vaan edelleen sortseissa enkä missään kumipuvussa.

Tiedättekö muuten, mitä kissa sanoo? No tietysti "pääää!" Äippä jostain syystä aina väittää, että "miau", mutta minä kyllä tiedän. Kun Elsa tai Vände naukuu jossain, minäkin sanon sitten "päääää!"

Comments:
Olipa kiva lukea kuulumisiasi. Mukavaa on, että saat hampaat suuhun on nimittäin niitä herkkuja kivampi syödä. Oikein mukavia leikkejä sinulle ja kuule ei aikuisetkaan tykkää pukea liikaa vaatteita päälle.
 
Post a Comment



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?