Monday, September 04, 2006

 

Reissulasset ovat kotiutuneet

Me ollaan äipän kanssa vietetty aikamoisen aktiivista elämää viime viikkoina. Ensin meillä kävi Laura kylässä ja sitten me lähdettiin äipän kanssa Tampereelle. Siellä oltiin ensin Salla-tädillä ja sen jälkeen vielä Metten luona. Minulla ja Mettellä oli tosi kivaa, Mette ei vaan oikein ymmärtänyt minun hellyydenosoituksiani. Luulisi nyt tajuavan, että jos minä viitsin jonkun hiuksia kiskoa ja naamaa nipistellä, minä tosiaankin tykkään siitä. Naiset on aika hassuja.

Tampereella päätin sitten tehdä uuden hampaan: vastapuhjenneen takahampaan viereen poksautin kulmahampaan. Viime viikolla tekaisin vielä kaksi uutta kulmahammasta eli hampaita suussa on yhteensä 12. Lisää aion tehdä nyt vielä samaan syssyyn, ainakin sen puuttuvan kulmahampaan ja muutaman takahampaan lisää. Muuten menee ihan hyvin, mutta öisin minua sattuu kovasti ja olenkin nukkunut melkein koko yön äipän kainalossa. Se on kivaa! Paitsi se on tyhmää, kun äippä ei anna minun kiskoa hiuksia yöllä. Outo tyyppi.

Torstaina äippä vei minut hassuun paikkaan. Siellä oli täti, joka halusi minun istuvan tai seisovan paikoillani ja katsomaan eteenpän. Enemmän minua kiinnostivat isot, kirkkaat lamput, joita siellä huoneessa oli paljon. Äippä välillä suoristeli minun vaatteitani ja yritti harjata hiuksia järjestykseen ja vei minua takaisin sen tädin eteen ja minä vaan aina karkasin uudestaan ja uudestaan. Ensi viikolla saadaan kuulemma koevedokset, saas sitten nähdä mitä ne oikein ovat. Minä kerron, jos vaan äippä suostuu ne minulle näyttämään.

Eilen me käytiin äipän ja iskän kanssa katsomassa eläimiä Vantaanjokitempauksessa. Siellä oli kanoja, kukkoja ja kalkkunoita ja muitakin lintuja sekä heppoja! Minä ihastuin pieneen ponivarsaan, jota halailin kovasti. Isoa heppaakin oli kiva silitellä iskän sylissä. Siellä oli myös hassuja eläimiä, alpakkoja, joita äippä kovasti ihasteli. Minulle on kuulemma tulossa talveksi villatakki alpakasta, sanoo äippä. Pyh, sanon minä, en minä mitään villatakkia tarvitse.

Comments:
Hei Niilo!

Tässä sinulle muutama anagrammi - arvaa, kenen nimestä!

onneen iloihin
hienon iloinen

Aika kivoja, vai mitä? Ja sopivat sinuun kuin pläkki (miten niin pläkki sopii sinuun?)!

Mutta olethan sinä myös
"hiiren oloinen iliman". Älä silti sotkeennu mitenkään "Leilan moniin eroihin", varoittaa kummitäti.
 
Hei Niilo, kyllä on kiva seurata sun touhuja ja kasvamista. Kaikkea hyvää toivoten blogiystävä. :D
 
Post a Comment



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?