Saturday, April 19, 2008

 

Kaksi rottaa

Niilolla sai kummeilta aivan vastasyntyneenä sinisen hiiren, jonka nimeksi tuli Rotta. Rotta on ollut Niilon paras kaveri, rikostoveri ja lohtu murheen hetkinä. Jossain vaiheessa äiti osti toisen Rotan varalle, sillä Rotalla on taipumusta olla piiloutuneena jossain juuri kun sitä eniten tarvitaan. Niilo ei ole Rotan kaksijakoisesta olemuksesta tiennyt mitään, mutta Rotan kaksoisveli on useaan kertaan pelastanut tilanteen.

Sattuipa päivänä eräänä, että Rotta oli taas hukassa ja suruun haettiin avuksi kaksoisveli. Hetken päästä Niilo sai kiukkukohtauksen ja paiskoi tavaroita sinne tänne. Äiti lähetti Niilon huoneeseensa miettimään ja Niilo lähtikin tottelevaisesti kiipeämään yläkertaan huutaen ja raivoten mennessään. Kun Niilo pääsi huoneeseen, tuli ihan hiljaista. Hetken päästä pieni poika kurkisti rapuista:

Niilo: Äiti! Rotta kummassakin kädessä! Kaksi Rottaa!!!

Nyt meillä asustelee ihan virallisestikin kaksi hiirtä, Rotta ja Rotan Kaveri. Niissä onkin nyt sitten etsimistä...

---

Niilon tukka on aina ollut aika veikeä. Niilo on perinyt äidiltään villin hiuslaadun, isältään taas kolme hiuspyörrettä. Aamuisin sekä äidin että Niilon hiukset ovat yleensä villisti ihan pystyssä. Tässä muutama esimerkki (hiuksissa on myös hienosti paidan väriin sopivaa sormiväriä).



Labels: ,


Comments: Post a Comment



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?